Linkkejä

Tälle sivulle kootaan vapaa-aikaan ja Hyvä vapaa-aika -hankkeeseen liittyviä mielenkiintoisia linkkejä

 

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen nimittämä työryhmä esittää keinoja, joilla jokaiselle lapselle ja nuorelle taataan mieleinen harrastus. Hyvä vapaa-aika -hanke on ministeriön työryhmässä nostettu yhdeksi jo olemassa olevaksi hyväksi käytäntönnöksi, joita on levitettävä kaikkien kuntien käyttöön. Lue Jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus harrastaa -työryhmän jaoston raportti täältä.

Nuorisoasiainkeskuksen vuoden 2015 toimintakertomus on ilmestynyt. Hyvä vapaa-aika -hankkeesta juttu sivulta 24 alkaen.

Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio kirjoittaa blogissaan harrastamisen puutteista. Raha ei ole ainoa harrastamisen este, kuten Hyvä vapaa-aika -hankkeen työn perusteella tiedetään. Laitio listaa kahdeksan asiaa, jotka tulee ottaa huomioon kun halutaan lisätä lasten harrastamista.

Projektipäällikkömme ja tutkijamme kirjoitukset mukana uudessa Myönteinen tunnistaminen -kirjassa. Myönteinen tunnistaminen on menetelmä, joka esittää ongelma- ja yksilökeskeisyydelle vaihtoehtoisen näkökulman lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen, syrjäytymisen ehkäisemiseen ja heille tarjottavan tuen suuntaamiseen.

Tutkijamme kertoi Hesarin toimittajalle, missäpäin Helsinkiä nuoriso on treffaillut. Lue täältä NYT-liitteen juttu.

Hankkeen tutkija on valittu alan ensimmäiseen eettiseen toimikuntaanNuorisotutkimusseuran yhteyteen on perustettu nuoriso- ja lapsuudentutkimuksen tutkimuseettinen toimikunta.

Helsingin Henki 1/2015, uusi duuni -palsta: ohjaajamme Hanna Peltolan haastattelu.

Nuorten hyvinvointikertomuksen blogiteksti 6.9.2014, eli millainen on täydellinen päivä nuorten ainekirjoituksissa.

Juttu netin merkityksistä hankkeen nuorille Verken Viikon näkökulmassa

Nuorisoasiainkeskus: Toimintakertomus 2013, s. 37–38: Hyvä vapaa-aika -hanke tutkii ja tukee nuorten harrastustoimintaa.

Lotta Kvist, Helsingin Uutiset 7.11.2013: ”Tutkimus helsinkiläisnuorista: Auttaako harrastus pärjäämään paremmin?”