Nuorten haastattelut

Kun mahdollisuus tarjotaan, siihen kannattaa tarttua

Zahra Chaudharyn luokka oli mukana HVA-hankkeessa. Nyt hän opiskelee Viikin normaalikoulun lukion ensimmäisellä luokalla ja kertoo, mitä hanke antoi hänelle ja hänen luokalleen.

“Parhaiten hankkeesta on jäänyt mieleeni se, miten lähennyimme luokkana. Ennen hanketta yhteishenkemme ei ollut kovin hyvä. Mutta mitä enemmän teimme asioita yhdessä, sitä paremmin aloimme tulla toimeen.

Mielestäni hankkeen tärkein anti oli se, että kaikki saivat mahdollisuuden kokeilla eri lajeja ja harrastaa. Joillekin voi harrastuksen esteenä olla aika ja joillekin raha. Itse opin, että jos jotain todella haluaa harrastaa, sille kyllä löytyy aikaa.

Sain hankkeen avulla paljon uusia kokemuksia. Jos joku vaikka kertoo käyvänsä ratsastamassa, on kiva kun voin sanoa, että olen itsekin kokeillut sitä.

En ennen hanketta ollut kovin aktiivinen käymään nuorisotaloilla. Hankkeen avulla tutustuin nuoriso-ohjaajiin ja huomasin, että heiltä voi kysyä ihan mitä vain. Tuntuu, että nuoriso-ohjaajat ymmärtävät nuoria paremmin kuin opettajat. Hyvä vapaa-aika -ohjaajamme Mirkka auttoi meitä monissa asioissa. Harrastusten lisäksi hän auttoi meitä esimerkiksi etsimään kesätöitä. Mirkka auttoi minua kirjoittamaan hakemuksen, jonka avulla pääsin kesätöihin.

Opettajien kannattaa kannustaa oppilaitaan lähtemään tähän hankkeeseen mukaan. Itse tajusin vasta kahdeksannella luokalla lähteä kokeilemaan kaikkea, vaikka hanke alkoi jo seiskaluokalla. Kun mahdollisuus tarjotaan, siihen kannattaa tarttua.

Me oppilaat saimme todella paljon vaikuttaa siihen, mitä harrastuksia ja muita juttuja käymme kokeilemassa. Varmaan siksi moni halusi lähteä mukaan, kun ketään ei pakotettu. Kaikki oli vapaaehtoista ja meitä kuunneltiin.”

Kaikilla oli aina hauskaa

Jakomäen peruskoulussa opiskellut Miki Ulma kertoo, kuinka löysi harrastuksen.

“Parasta Hyvä vapaa-aika -hankkeessa oli se, kun pääsin suunnittelemaan ja järjestämään laneja nuorisotalolle. Lanit ovat tietokonetapahtumia, joissa pelataan muiden kanssa yhdessä. Ne kestävät yleensä useita tunteja.

Idea lanien järjestämiseen lähti, kun luokaltamme kerättiin ideoita siitä, mitä haluaisimme harrastaa. Lanit olivat listan kärjessä, joten aloimme kasata järjestäjäporukkaa. Lopulta viisi meistä innostui järjestämään laneja. Meillä ei ollut erityistä työnjakoa, vaan kaikki tekivät vähän kaikkea.

Minut yllätti se, miten paljon lanien järjestäminen vaatii. Järjestäminen oli silti kivaa. Teimme itse mainoksia ja jaoimme niitä lähikirjastoissa. Lisäksi piti suunnitella, mistä saamme tietokoneet, miten järjestämme turnaukset ja mistä hommaamme palkinnot. Palkinnoiksi annoimme leffalippuja ja karkkipusseja. Myös palokunnalle piti ilmoittaa tapahtumasta. Järjestelyissä meitä auttoivat nuoriso-ohjaajat.

Olin itse pelannut aiemmin, mutta en ollut järjestänyt laneja. Järjestämiseen lähti mukaan myös sellaisia, jotka eivät juuri olleet pelanneet aiemmin. Itse laneihin puolestaan osallistui paljon porukkaa, myös esimerkiksi tyttöjä, jotka eivät aiemmin olleet pelanneet tietokonepelejä. Kaikki pääsivät kokeilemaan pelaamista ja kaikilla oli aina hauskaa.

Hankkeen kautta minulle ehdotettiin pelikerhoon osallistumista. Se kokoontuu Pasilassa kerran viikossa, ja pelaamisen lisäksi käymme välillä retkillä valitsemissamme paikoissa. Siellä on samanhenkisiä ihmisiä, ja olen päässyt porukkaan hyvin mukaan.

Aloin juuri opiskella ammattikoulussa ICT-alaa eli tieto- ja viestintätekniikkaa. Ensin hain kuljetusalalle ja pääsinkin opiskelemaan. Kesän täydennyshaussa selailin vielä valikoimaa ja päädyin hakemaan ICT-alalle, koska se kuulosti kiinnostavalta. Ainakin opiskeluiden ensimmäiset kuukaudet ovat olleet mielenkiintoisia.”

Haastattelut: Enni Sahlman /Kaskas Media