Vain taivas rajana vai järkevöitetty tulevaisuus – onko nuorella lupa unelmiin?

Luottamus omiin unelmiin voi viedä pitkälle. Newyorkilainen Ellen S. Baker kertoi opetusalan tilaisuudessa nuoruuden haaveistaan. Hänen tiensä New York Yankeesin pelaajaksi katkaistiin vain siksi, että hän oli tyttö. Mutta jos yksi unelma murskataan, ei seuraavan tarvitse olla edellistä vaatimattomampi: Ellenistä tuli NASA:n astronautti. Hän on ollut maata kiertävällä radalla kolme kertaa, yhteensä kuukauden ajan. Koska yksi kierros kestää puolitoista tuntia, aurinko nousi Ellenille joka päivä 16 kertaa uudelleen.

Nuoret luottavat tulevaisuuteen. Neljä viidestä (79 %) nuoresta on samaa tai täysin samaa mieltä kyselymme väittämän kanssa siitä, että: ”Tulevaisuudessa saan tehdä minulle tärkeitä asioita ja olla niiden ihmisten kanssa, joista pidän” (N=151). Lähes 20 prosenttia vastaajista ei kuitenkaan näe omaa aikuisuuttaan yksinomaan myönteisenä. Suurin osa tästä viidenneksestä ei halunnut vielä arvailla, onko tulevaisuus hyvä vai huono, mutta neljä prosenttia kaikista vastaajista oli kansamme jopa täysin eri mieltä – heillä ei ole tulevaisuudessa kivaa eikä kivoja kavereita. Mutta eivät nämä nuoret usko syrjäytyvänsäkään.

Kun tarkastellaan, missä ääripessimistit ja tulevaisuudestaan vielä epävarmat kuvittelevat olevansa 25-vuotiaina, ei vastauksissa ole tulevaisuuteensa myönteisesti suhtautuviin nuoriin verrattuna silmiinpistäviä eroja. Vain yksi nuori määritteli tulevaisuuden itsensä yhteiskunnallisesti osattomaksi: ”Asun sillan alla oon köyhä.” Itselleen huonoa tulevaisuutta ennakoivat nuoret arvelivat olevansa opiskelemassa tai töissä ja asuvansa lemmikkinsä tai kumppaninsa kanssa, ehkä lastensakin.

Eli ne nuoret, jotka tulevaisuudessa tekevät itselleen merkityksettömiä asioita itselleen merkityksettömien ihmisten kanssa, kuvittelevat tekevänsä aivan samoja asioita kuin ne, joilla on kivaa ja kavereita. Työ- tai opiskelupaikka, lemmikki tai pari sekä puoliso ”luultavasti kerrostalossa Helsingissä” ei ole kaikille mikään toiveiden täyttymys.

Tammikuussa 2017 julkaistun Perheyritysten liiton Suomi 100 -nuorisotutkimuksen mukaan niin sanottu tavallinen, keskiluokkainen perhe-elämä houkuttelee selvää enemmistöä nuorista, mutta reilu kolmannes eläisi kuitenkin mieluummin jotenkin toisin. Tietokeskuksessa ja nuorisoasiainkeskuksessa on kerätty nuorten kertomuksia hyvinvoinnistaan. Vuonna 2016 nuoret kertoivat ohjatuissa ryhmäkeskusteluissa, että oma ahkeruus auttaa tavoitteiden saavuttamisessa, ja suurimman osan tulevaisuuden haaveisiin kuuluvat opintomahdollisuudet, työ ja vakaa toimeentulo. Osa nuorista kuitenkin haaveilee rohkeasti ”itsensä toteuttamisesta.” Yhtenä omin sanoin kerrottuna toiveena ja viestinä päättäjille raportissa onkin: ”Enemmän rohkaisua unelmien toteuttamiseen.”

Hyvä vapaa-aika -hankkeen nuorten nykyisillä harrastuksilla ja kaukaisilla esikuvilla on tulevaisuuden haavekuvissa suuri merkitys: ”Asun isos palatsis bahaman saaril ja mul on miljardej rahaa ja muijii enemmä ku justin bieberil, sit mul ois kuussataa eläintarhaa jotka tuottaa kuukaudes kaks miljardii massiii, ja oisin kunno ritsbits.” Koulun opinto-ohjauksessa ei ehkä huomata viitoittaa polkuja harrastuksiin liittyviin unelma-ammatteihin. Näitä olivat muun muassa jalkapalloilija, jääkiekkoilija, kirjailija, Korea-pop-laulajan puoliso, näyttelijä, paranormaalien ilmiöiden tutkija, tanssija, tanssinopettaja ja videobloggaaja.

Konttori, kumppani ja kerrostalokaksio järkevöittävät nuoruuden unelmat

Kenties keskiluokkainen perhe-elämä onkin pessimistiselle ja epävarmalle nuorten viidesosalle asia, joka estää parhaan mahdollisen tulevaisuuden. Hyvä kysymys olisikin, mitä nuoret toivovat tekevänsä tulevaisuudessa. Esimerkiksi: ”Mä oon näyttelijä ja mulla on kaks koiraa ja kaks saukkoa. Mä menestyn mun uralla ja mulla on ihana mies ja rahaa. Mä asun Hollywoodissa ja mulla on hieno talo” on jotain enemmän kuin tavallinen päivätyö tai peruskoulun jälkeinen opiskelu. Samalla se on myös jotain muuta kuin se, mihin nykyiset nuoriin kohdistuvat palvelut heitä ohjaavat. Ehkä nuorilla ei ole keinoja tai edes lupaa saavuttaa sitä, mitä he todellisuudessa haluavat.

Nuorisoasiainkeskuksen keskeisiä tehtäviä ovat nuoren omien vahvuuksien, kiinnostuksen kohteiden ja haaveiden tunnistaminen ja tukeminen. Nuorisotyön perustehtäviä on myös tukea nuorten oman polun löytämistä ja sille lähtemistä sekä siirtymistä toiselle asteelle eli peruskoulun jälkeisiin opintoihin. Sekä nuoren oman tulevaisuuden että yhteiskuntajärjestyksen säilyttämisen kannalta on toki tärkeää tukea ja kohentaa nuoren työelämätaitoja, kuten kykyä toimia erilaisissa yhteisöissä ja sosiaalisissa tilanteissa. Varsinaisiin ammatinvalinta-asioihin keskittyvät kuitenkin jo sekä oppilaitosten opinto-ohjaus että työ- ja elinkeinoministeriön palvelutarjonta.

Hyvä vapaa-aika, harrastukset ja arjesta irrottautuminen ovat myös tärkeitä (työ)elämän taitoja. Nuorisotyöllä on mitä parhaimmat mahdollisuudet rohkeasti tukea nuorten harrastuksiin sekä vaikkapa parisuhteisiin ja lemmikkeihin liittyviä tulevaisuudensuunnitelmia. Antaa lupa haaveilla juuri niistä nuoren omista jutuista. Vapaa-aikaan liittyviin unelmiin tulisikin rohkaista nimenomaan iässä, jossa kaikki on vielä mahdollista ja tuhansia uusia auringonnousuja luvassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *